Language switch

Due to a public outcry, we are switching the language of this blog from Finnish to English. This way, a wider audience can enjoy reading about the goofy things that we do, or don’t do. To recap the first two posts, this is our first attempt in blogging. What better time to do it than our summer trip, which we aptly named East Coast Farewell Tour. Reason for such a sad/happy title was that we will be moving across the continents, to the other side of the Atlantic in exactly a year from now. This more than likely will be our last trip to this deep south and will give us a one more chance to see some of our friends scattered in different places. No doubt the emotions will run high and the bellies low once you consider that we have spent almost 16 years in this country. My god, doesn’t that alone make you feel old…


So, I myself will be the captain of this trip, Wilmer being the assistant one, and Maaret the passenger on our luxury liner that is known as our old faithful Camry. This will be the final voyage for the Camry, she has served well but the time has come for the greener pastures (please do not start giving us troubles now). For the next two to three weeks you will have a chance to follow our quest from a somewhat rural Western Pennsylvania (45 minutes north of Pittsburgh where we have lived in a pocket surrounded by the Amish) to Tallahassee, Florida, and back. We will have several scheduled stops on the way and probably many more unscheduled ones. We will see where the road will take us.

West Virginia

Batmobiilimme suuntasi vihdoin kohti etelaa lounaan jalkeen. Kaikki oli tankattuna paitsi tietenkin auto mika selvisi muutama sata kilsa myohemmin. Maaret kavi aamulla laakarintarkastuksessa ja sai puhtaat matkapaperit. Wilmer ruokki kissan ja sanoi hyvastit takapihan mansikoille joita kovasti olisi mieli tehnyt syoda jo taysin raakoinakin.

Matkustushuuma nousi kun naytti sille etta olimme lahes ainot tiella liikkujat. Lomaliikenne ei siis todellakaan ollut alkanut. Sita hupia kesti tasan 45 minuuttia kunnes paasimme Pittsburghin kulmille. Johan alkoi kuhina kuin Laukkalan kesamarkkinoillla. No ei siina kummempia nokka tuhissut kun ratissa oli ainoa laillinen kuski raskaine kaasujalkoineen. Maaret luovi meidat paikallisen DMV:n (valtion pulju joka vastaa ajokorttien myontamisesta ja joka yrittaa tehda kaikkensa etta prosessi olisi tavattoman hankala ja tuskallinen) pihaan silla matkan kapteenilla ei ollut taskussa muita voimassa olevia kortteja kuin kirjastokortti, American Express, ja oma kayntikorttinsa. No, sehan on oikein mukavaa loma-aktiviteettia perheen parissa kun saa istua ajokorttijonossa ja tuijottaa seinaa lampimana kesapaivana, muistaen etta matkaa ei ole kuin himpun vajaa 2000 kilometria maaranpaahan.

Ajokortti tuli! Ja kuski vaihtui…

Kolme, nelja tuntia myohemmin olimmekin jo ensimmaisen etapin paatepisteessa, West Virginiassa. Paikka on suhteellisen vuoristoinen ja tunnettu lampimista ihmisista leveilla hampaattomilla hymyilla. Toki kaikkea mita voi rinteista kaivaa tekee osavaltion melkoisen kuuluisaksi. Kaivoksia riittaa. Ohitimme myos paikan joka toi mieleen kuinka joskus hurjassa nuoruudessamme 11 vuotta sitten kavimme laskemassa koskea. Illan kruunasi paikallinen ravintola johon kiivaan etsinnan paatteeksi paadyimme. Grande Burrito oli niin suuri etta paasimme puoleen valiin ennenkuin napa alkoi paukkumaan. Ei muuta kuin hotelliin ja katsomaan Lakers-Nuggets playoffpelia. No siis kapteeni ja Wilmer katselivat samalla kuin varakapu kaansi kylkea ja alkoi kuorsaamaan.

Ensimmainen etappi

Tassa sita siis ollaan, lahes valmiina kesalomamatkalle. Uhmaamme sikainfluenssaa ja kaikkea mita se merkitsee ja pyrimme valloittamaan Amerikan itarannikon seuraavien viikkojen aikana. Tarkoitus on kayda katsastamassa kavereita (kenties) viimeista kertaa ja nuuhkia vanhoja seka uusia tuulia matkan edetessa.

Keulan pitaisi suunnata kohti etelaa huomenna iltapaivalla, torstaina, klo kahden kieppeilla. Tosin pakkaaminen hieman uupuu ja nakojaan younetkin silla kello on yli puolen yon ja matkan kapteeni, allekirjoittanut, paatti alkaa vasaamaan tata blogia. Varakapteeni Wilmer makaa ja kuorsaa samanaikaisesti sohvalla vieressani. Matkan kolmas pyora seuraa poikansa esimerkkia, tosin makuuhuoneen puolella. Eli tunnetusti hommat on hanskassa ja hanskat runsaassa kurassa. Jannittaa...